Bordercolliet Demssin Look At Me ja Arttulan Arsenikki

maanantai 21. maaliskuuta 2011

TYÖLINJAISIA BORDERCOLLIEN PENTUJA VARATTAVISSA

Murun ja Ricon pentue on tänään ultrattu ja tulokkaita on paljon! Molempien vanhemmat työskentelevät lammastiloilla, eli potentiaalia tulee löytymään sekä työ- että harrastuskoiriksi. Muru ja Rico ovat molemmat terveitä ja hyväluonteisia. Pentujen laskettu aika on 18.4.

Sukutaulu


Lisätty 23.4. (muokattu 18.5.)

Pennut syntyivät 20.4. (2 narttua ja 4 urosta) ja kaikille pennuille on löytynyt koti!



Rico ja Muru (Kuva: © Riitta Käpylä)
Ricon blogi:

http://hakukaarenpahta.blogspot.com/


Ensitapaaminen

Pääsimme viikonloppuna vihdoin katsomaan pentuja. Viime aikoina on ollut melko kiireistä, meillä oli reilun viikon ajan hoidossa veljeni perheen Nekku-hurtta ja lisäksi Nemolla on ollut tottelevaisuuskoulutuksia joka viikonloppu, parhaimmillaan pari tuntia päivässä. Mutta nyt lauantaina tunti oli jo puoliltapäivin ja sen jälkeen lähdimme Somerolle, josta on mukavampi matka Saloon pentujen luo.

Sunnuntaina sitten suuntasimme pentulandiaan ja miten mahtavia pallukoita sieltä löytyikään. Urokset olivat jo mahtavan kokoisia, mutta eivät ne nartutkaan mitään ihan pieniä enää olleet. Kaikki olivat todella reippaita ja vauhtia oli enemmän kuin mihin tassut pystyivät. Nälkä tuli vähän väliä ja Nova joutui jo toppuuttelemaan innokkaimpia. Kuvia sai vasta sitten kun väsy voitti ja yksitellen ne "tipahtivat" unten maille. :)



Lisää kuvia: Pentulandia