Bordercolliet Demssin Look At Me ja Arttulan Arsenikki

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Kesä :)

Ihana kesä tuli sittenkin! Ollaan viime aikoina keskitytty pihalla olemiseen ja lenkkeilyyn, muuhun ei ole virta oikein riittänyt. Nemolta on kaikki muut (ohjatut) treenit paitsi agility jäänyt tauolle ja syksymmällä mietitään taas mitä jatketaan. Ainoa varma mikä jatkuu on toko ja sitä pitäisi jälleen hetken löysäilyn jälkeen alkaa palauttaa molempien muistiin. Elokuussa on paljon kokeita tässä lähellä ja tarkoitus olisi käydä jälleen kokeilemassa miten käy. Nikin kanssa ollaan harjoiteltu pikkupentu-juttuja ja jotain siellä kopassa tapahtuu kun joskus se jopa tekee mitä pyydetään! :) Tännetulo-harjoituksissa näyttäisi parhain treenikaveri olevan kaatosade, ainakin tämän aamuisen perusteella. Niki lähti aamupissalle pihalle, totesi että helvetin märkää, veti lossit pohjaan ja neiti-ilmeellä "apua mun turkki kastuu" se käväsi kääntymässä puolessa välissä pihaa ja äkkiä takaisin. Pissalle ei voinu mennä saatikka sille toiselle. Ei vaikka toisen kerran vielä yritettiin. Meidän oli pakko lähteä töihin ja kotiin tullessa oli kunnon moppaus paikallaan...

Nemon kanssa ollaan ehditty käydä kahdessa näyttelyssä, toissa lauantaina Tuusulassa ja viime lauantaina täällä Hyvinkäällä. Nikin rokotukset (2 vk varoaika) eivät vielä riittäneet lähtemään mukaan, joten se sai vielä jäädä kotiin. Mutta seuraavaan se lähtee messiin ja joutuu ihan näyttämölle asti! Nemohan oli Someron näyttelyssä vähän vaisu ja seuraavalla viikolla ilmeni syykin tähän kun ihmettelin pissatippoja lattialla. Ensin tietty epäilin pentua mutta kun omin silmin näin että Nemon tippoja ne oli, ei muuta kun lekuriin. Ensin paineltiin pitkin pihaa metsästäen näytettä ja loppujen lopuksi saatiin se kuuppaan asti. Tosin mun hihasta olisi voinut saada sen jo aikaisemminkin! ;) Ja tulehdushan siellä oli ja lääkekuurin jälkeen on taas onneksi oma ittensä. Näiden juttujen kanssa tuntee välillä olonsa idiootiksi, miksi sitä ei muka aikasemmin tajunnut?? Mutta kun samaan aikaan on helle ja villi pentu minkä kanssa pitää painia niin tietty sitä oletti että se on vaan vähän väsynyt. Nemo on kuitenkin tottunut määrättyyn päivärytmiin ja jos rytmi sekoaa, sille tulee mielettömät silmäkassit ja se nukahtaa vaikka istualleen. 

Mutta Tuusulassa se meni tosi nätisti Normi-Nemona ja tuloksena oli EH. Tuomarina oli David Cavill ja tässä arvostelu:

Good head and feet Good expression Nice outline A little too much rise before the loin in the back and crabbed on the move.

Eli samaa tekstiä mitä löytyy jo parilta paperilta. Löydettiin metsästä sopivan kokoinen mäki, mitä Nemo pääsee lenkkien yhteydessä sahaamaan ylös ja alas, jotta takajalkojen liikkeet saataisiin oikeaksi. No okei, kuulostaa hifistelyltä, mutta kokeillaan nyt, varsinkin kun se tykkää mennä viilettää vähän erilaisessa maastossa. ;)

Ja sitten viime lauantaina Hyvinkäällä... Mieletön helle ja kehä alkoi 12.30. Onneksi meiltä oli näyttelypaikalle n. 15 min ajomatka joten pystyimme lähtemään ihan viime tingassa. Löysimme kaikkien telttojen takaa hyvän varjopaikan, mutta emme siellä kauaa voineet olla. Edellinen rotu loppui tunnin etuajassa ja me olimme ensimmäisenä bordereista, joten halusin olla näkö- ja kuuloyhteyden päässä kehästä. Ainoa varjopaikka oli tarvike- ja herkkumyyjän teltan edustalla ja siinä odottelimme vuoroamme, Nemo-paran haistellessa herkkuluulaatikoita. Liekö tällä ollut vaikutusta lopputulokseen, sillä saimme sekä ERI:n että SA:n. Ja tästä sitten paras uros-skabaan ja olin tässä kohtaa jo ihan haltioissani, emmehän ole näiden uusien sääntöjen aikana päässeet kertaakaan näin pitkälle! Ja koko näyttelyurankin aikana tämä oli vasta toinen kerta. Siinä kohtaa kun tuomari näytti meille ykkössijaa ja kehätoimitsija iski SERTIN kouraan, myönnän että naama oli täynnä hampaita enkä muista milloin olisin yhtä onnellinen ollut! :) Hämmentyneenä kysäisin toimitsijalta että tullaanko ME sitten siihen ROP-kehään?? Vaikka vastauksen tiesinkin, piti vielä varmistaa... ;) Ja niinhän me sitten mittelimme kauniin nartun kanssa ja aika selvä ratkaisu olikin ja päädyimme saamaan iki-ihanan vihreä-valkoisen VSP-ruusukkeen! Voi vide! Sanat ei riitä kuvaamaan tuota fiilistä! Varsinkin kun lähtiessämme näyttelyyn sanoin että vielä käydään nämä mihin ollaan ilmottauduttu ja sitten saa koko homma olla. Ja sitten kävi näin! :) Pitänee alkaa palkintokaappia suunnittelemaan, kun kauniilla pojalla on nyt jo kolme pokaaliakin! ;) Yksi vanhempi match showsta ja nyt tuli kaksi... Kehtasivat vielä kysyä "otatko tuosta sertistä mielummin 5 euron lahjakortin Mustiin ja Mirriin vaiko pokaalin?" No daa, pystin tietenkin! :D

Tuomarina oli siis australialainen Diana Fenton ja arvostelu oli seuraavanlainen:

A good type. Very strong head. Correct proportions. Mobile. Very good front & rear angulation. Strong bore (?). Good feet and pasturance (?). Good hight and length. Moves well.

Nuo pari kohtaa oli hieman epäselvästi kirjoitettu, mutta jotain tuohon suuntaa. Eli jos joku tietää mitä ne oikeasti voisivat olla niin saa kertoa! :)

Demssin Look At Me "Nemo" AVO ERI1 SA PU1 SERT VSP





Ja kun kerrankin tuli otettua kamera ulos, niin näytetään nyt miltä pentu näyttää tällä hetkellä. :)



Tässä kuvassa huomio kannattaa kiinnittää noihin upeisiin korviin... :D
Arttulan Arsenikki "Niki" a.ka. The Great Hunter